Voi ärkele, kun väsyttää, mietin siinä bussista ulos astuessani. Se on epämukava olotila, kun silmät painuvat lähes väkisellä kiinni juuri väärällä hetkellä. Pitäisi jaksaa pysyä pystyssä vielä pitkään, mutta tekisi mieli heittäytyä siltä seisomalta asfaltille nukkumaan. Töiden alkuunkin vielä iso tovi ja silti täytyy keikkua hereillä, ihan vain siitä syystä, että bussiaikatauluja ei ole viitsitty suunnitella minun elämäni mukaan. Pakko siis istahtaa bussipysäkille hetkeksi odottamaan, töihinkään kun ei ihan vajaata tuntia etuajassa kehtaa mennä. Pienen hetken nuokun penkillä, ja havahdun puliukon istahtaessani viereeni. Edessä on taas mukava 8-tuntinen.
Tämä kuukausi on siis tuhraantunut lähinnä kaupungin nurmikoita haravoidessa. Ulkotyö on toisaalta varsin mukavaa monestakin syystä. Mutta sitten taas toisaalta, tässä vaiheessa kuukautta olen jo vahvasti sitä mieltä, että ulkotyö ja etenkin fyysinen työ on jostain todelta syvältä. Olen tänään pähkäillyt siihen malliin, että itse en millään pystyisi työskentelemään jatkuvasti fyysisessä työssä, ainakaan jos se vähänkin on raskaan puoleista. Haravan varressa olen kuin norsu posliinikaupassa. Ja tuo oli niin huono vertaus, että oksat pois.
Mutta nyt viettäessäni perjantai-iltaa siistissä sisätilassa omenan maulla terästetty Pepsi Max pöydällä, pystyn löytämään työstäni jotain positiivistakin. Ensinnäkin se, että vaikka ruumis rapistuu, niin mieli virkistyy. Elämän saadessa muutaman kuukauden kestäneen rytmittömyyden jälkeen rytmiä, alkaa vähitellen saada enemmän aikaiseksi joka saralla. Ja vaikka ruumis tuntuu raskaassa työssä sen kun rapistuvan ja paikat kipeytyvän, niin kaiken tämän keskellä sitä huomaa pikkuhiljaa hoikistuvan. Ehkä jo ihan siitä syystä, että työssä ollessaan ehtii syömään vähemmän.
Niin tai näin, jäin itse asiassa siihen, että pultsari istahtaa viereeni. Elikäs siinä minä olin, istumassa bussipysäkillä aikaa tappaen, taistellen kiinni painuvia silmäluomia vastaan, kunnes yhtäkkiä sain juttuseuraa. Jonkin sortin laitapuolenkulkija tämä herra oli, vaikkakin osoittautui loppujen lopuksi melko fiksuksi tyypiksi. Minulla on tapana vetää puoleeni puliukkoja, joten mitään uutta tässä ei ollut. Mies jutteli minulle omista armeija- ja kouluajoistaan ja kyseli minun tilanteestani kyseisten aihepiirien osalta. Kerroin päättäneeni juuri lukion, ja se vaikutti olevan miehen mielestä suurikin saavutus. Mies itse oli kuulema jäänyt peruskoulutasolle, mikä ei sinänsä yllättänyt minua. Jälkeenpäin kuitenkin mietin, että sönköttävästä puheesta ja viinan hajusta huolimatta vieressäni oli istunut hyväsydämisin ja kohteliain ihminen, jonka olen pitkään aikaan tavannut. Siitä seurasi säälin tunne. Mikä hänet on vajottanut näin alas?
Mikä erikoisinta, minua teititeltiin kenties ensimmäistä kertaa elämässäni.
18.05.2007 / Elämä 4 kommenttia
Kun nämä olen tehnyt, olen sankari.
23.03.2007 / Elämä 10 kommenttia
Avasin silmäni kello 11:00 ja kierähdin sängyssä. Huomasin, että lakana on taas kerran livahtanut altani pois. Jäin siihen lojumaan ja miettimään, että olisikohan se tänään jo palkkapäivä. Lisäksi pyörittelin ajatuksia omasta autosta ja paremmasta videokamerasta; tulin siihen tulokseen, että olisin huomattavasti onnellisempi ihminen, kun ne omistaisin.
En antanut pimennysverhojen hämätä, vaan pomppasin ylös aamuun. Kävelin keittiöön ja löysin kaakaopurnukan vuosien tauon jälkeen.
Tämän kirjoituksen pointti: Varsinaista pointtia on vaikea pukea sanoiksi. En kuitenkaan voinut välttyä kirjoittamasta tätä, sillä koko tähän astinen elämäni on johtanut tämän tekstin kirjoittamiseen. Valinnanvapaus on illuusio.
19.03.2007 / Elämä Ei kommentteja
« Vanhemman jutut Uudemmat jutut »
Casino-pelit valtaavat alaa Internetissä. Oletko kokeillut?