Mielestäni leffalla pitää olla sanoma.
Joku random.
Olen miettinyt tätä ennenkin, ja itselleni elokuvan tekijänä aihe nousee pinnalle tasaisin väliajoin. Pitääkö leffalla olla sanoma? Pitääkö sen viestittää katsojalle jokin hieno ajatus tai kenties opettaa jotakin? Jäin taas miettimään asiaa, kun törmäsin netissä kommenttiin, jonka mukaan sanoma on oltava.
Kun teen leffaa, en koskaan tee sitä välittääkseni jotain tiettyä sanomaa kenellekään. Ylipäätään en koe mukavaksi puuhaksi ruveta pukemaan elokuvien sanomaa sanoiksi. Muistan, kun yläasteen äidinkielen tunneilla katsottiin toisinaan elokuvia ja analysoitiin ne läpikotaisin. Sanoma oli aina yksi analysoinnin kohde, ja siinä sitä sitten yritettiin tiivistää leffa kaikessa moniulotteisuudessaan pariin lauseeseen. Kaiketi on olemassa myös jonkin tietyn tai tiettyjen sanomien pohjalle rakennettuja elokuvia, mutta minun on vaikea uskoa näin tapahtuneen valtaosassa teoksista. Elokuvalla toki halutaan vaikuttaa katsojaan ja parhaimmassa tilanteessa onnistutaan jopa muuttamaan katsojan maailmankuvaa. Itsekin haluan vaikuttaa elokuvani yleisöön, ja haluan tehdä sen vaikuttamalla heidän tunteisiin. Sitähän elokuva on: turvallinen tapa kokea erilaisia tunteita. Mitä suurempia tunteita elokuva herättää, sitä suurempi elämys se on ja sitä paremmat mahdollisuudet sillä on vaikuttaa ihmismieleen pysyvämminkin.
Jos nyt jatketaan minun mielipiteessä, niin elokuvilla on toki sanomansa, mutta ne eivät ole minkään mietinnän tuloksena leffoihin lykätty. Näin uskoisin, ja ainakin omalla kohdallani asia on juurikin niin, että sanoma syntyy käsikirjoitusta tehdessä itsestään; en mieti missään vaiheessa, minkä sanoman tahdon katsojalle välittää - sanomahan on jotain, joka syntyy itsestään, mutta voi jäädä hämäräksi jopa minulle itselleni. Pääasiana pidän sitä, että onnistun välittämään palan itsestäni jollekin muulle. Yksittäisten ajatusten ja sanomien siirtyminen on toissijaista, eikö elokuvan tarkoitus ole vain ja ainoastaan viedä katsoja hetkeksi toiseen maailmaan? Ja taitavimmat tekijät vievät katsojansa sinne vähän pysyvämminkin.
Simppeli kysymys: Tahdotko löytää elokuvasta sanoman?
02.10.2007 / Tv ja elokuva 3 kommenttia
Olen tässä viime aikoina satsannut aikaani tärkeimpään harrastukseeni, elokuvan tekoon, hyvin paljon, kuten vapauden vuonna 2007 oli tarkoituskin. Vähän jo hirvittää, kun vuosi alkaa olla näin pitkällä ja ajatus sen päättymisestä rupeaa hiipimään mieleen. Pian tulen sen kylmän faktan eteen, että joudun armeijaan. Ei huvittaisi alkuunkaan, mutta yritän ottaa asian siltä kantilta, että lähden armeijaan keräämään inspiraatiota tuleville taiteilleni, hankkimaan uusia ystäviä ja heittämään aivot narikkaan. Onhan tässä toki vieläkin muutama kuukausi aikaa löytää oikea asenne armeijaa kohtaan.
Ajattelin koota tähän listaa projekteista, joiden kimpussa tällä hetkellä olen tai joiden kimpussa olen ollut ja sitten niitäkin joiden kimpussa ihan vaan tulen olemaan lähitulevaisuudessa.
Reunavaikutus on kokopitkä draamajännityselokuva suomalaisista nuorista, jonka tuottaa Kaiken Keskellä -elokuvaryhmä (www-sivut). Itse toimin projektissa ohjaajana, käsikirjoittajana ja kuvaajana eli hirmuisena joka paikan säätäjänä. Mukana menossa on toinenkin ohjaaja-käsikirjoittaja-kuvaaja nimeltänsä Maria Hatakka, jonka kanssa teen kaiken fifti-sixti. Kaikki kunnia ei siis ole meikäläisen.
Leffa on kuvattu 90 prosenttisesti, ja jälkituotanto on jo käynnissä. Valmis tuotos on tarkoitus esittää valkokankaalla joulukuun tienoilla. Esityspaikoista ei ole vielä mitään tietoa, mutta kaupungit ovat Oulu ja Turku. Jos ensi-iltaan ei onnistu pääsemään, tulee jossakin vaiheessa mahdolliseksi tilata dvd-julkaisu. Ihan sitten lopuksi elokuvaa tullaan levittämään myös netissä.
Pakko vielä hehkuttaa, että sitäpä ollaan lehteen asti piästy. Tekisi mieli pistää tähän hymiö, mutta pysyn periaatteissani.
Tämä oma pikkuprojektini, Hassu Ääninen, on muuttunut varsinaiseksi ikuisuusprojektiksi. Ei siksi, että sen tekemiseen oltaisiin panostettu paljon, vaan lähinnä innostuksen ja ajan puute on tasaisin väliajoin katkaissut jälkituotannon. Lisäksi kuvaukset kestivät kokonaisen vuoden siitä syystä, että kuvauksia onnistuttiin järjestämään hyvin harvoin. Tätä nykyä kuitenkin editoin leffaa, ja valmistuminen alkaa jo häämöttää horisontissa.
Hassu Ääninen on puolipitkä komediaelokuva. Näyttelyä ja musiikkia lukuunottamatta jokaisen tittelin takana seison minä. Elokuva kertoo tarinaa miehestä, jonka etunimi on Hassu ja sukunimi Ääninen. Mies katselee maailmaa omasta erikoisesta näkövinkkelistään ja yrittää elää elämäänsä omana outona ja iloisena itsenään. Elokuva tulee nettijakeluun lokakuussa.
Oulun invalidien yhdistys viettää tänä vuonna vuosijuhlaa ja esittää marraskuun 17. päivä Madetojan salilla juhlan kunniaksi tehdyn videon, joka kertoo yhdistyksen historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuudesta. Videon tuottaa Fmotiv, ja sen on kuvannut suurimmilta osin Kaiken Keskellä -ryhmä. Videota tullaan ilmeisesti myymään jossakin vaiheessa myös dvd:nä. Sitä en tässä vaiheessa tiedä, onko juhlaan mahdollista päästä kenen tahansa.
Kun pääsen Hassu Äänisestä eroon, syöksyn Vampyyri-projektin kimppuun. Lyhytelokuvalla ei tässä vaiheessa vielä ole nimeä, mutta projektinimi antaa vähän vihjettä, mistä on kysymys. Tämä on taas niitä tapauksia, joissa toimin joka paikan höylänä, tällä kertaa näyttelen itse jopa pääroolin.
Kuvaukset meinaan suorittaa loka-marraskuun aikana, ja valmis leffa olisi tarkoitus saada nettijakeluun vielä ennen kuin vapauden vuosi loppuu.
19.09.2007 / Elämä, Tv ja elokuva Ei kommentteja
Heräsin viime yönä siinä kolmen maissa. Tai en oikeastaan ollut nukkunut siihen mennessä kunnolla lainkaan, maannut vain epämääräisessä horrostilassa. Minulla on nimittäin sen sortin nuha päällä, että se tukkii vähintäänkin kaksi sierainta, kun käyn vaaka-asentoon. Kurkkukin on hyvinvointini tiellä olemalla kipeä, erityisesti juuri yöaikaan. Tätä on jatkunut oikeastaan koko viikon ja se alkaa jo vähän ketuttaa. Viime yöstä teki erityisen kuitenkin se, että kaiken päälle toinen silmäni alkoi jostain syystä tulehtua ja se tietysti johti armottomaan kyynelehtimiseen. Toinen silmä päätti olla seuraksi ja rupesi kyynelehtimään myös. Nousin ylös siinä kolmen jälkeen ja kävelin vessaan niistämään nenän. Tämän jälkeen katsoin itseäni peilistä ja…
Vau! En ole aikoihin nähnyt mitään niin inspiroivaa näkyä. Näytin niin karulta siinä tukka pörrössä ja molemmat silmät aivan punaisena. Jos kamera olisi ollut käsillä, olisin ehdottomasti ottanut itsestäni valokuvan.
Kuvaan loka-marraskuun aikana vampyyri-aiheisen lyhytelokuvan, ja tällä hetkellä käsikirjoitus on suunnitteluasteella. Nyt tiedän, miltä tarinani vampyyri näyttää.
14.09.2007 / Elämä, Tv ja elokuva 6 kommenttia
