Tietoa on monenlaista, mutta rajattakoon tämän sivun anti tietouteen Verilammikosta ja Miikasta. Suppeasti selitettynä Verilammikko on blogini, eräänlainen julkinen päiväkirja. Se Miika puolestaan olen minä.
Kerroinkin jo oleellisen sivustosta mutta kirjoitan vielä lisää, jotta kaikki tulisi selostettua mahdollisimman pitkästi.
Blogini juuret ovat vuoden 2005 alkupuoliskolla. Silloin laitoin pystyyn sivuston nimeltä Lammikko. Lammikon etusivulle kirjoittelin satunnaisesti ajatuksiani maailman menosta ja jossain vaiheessa siitä muodostui blogi. Alkupään kirjoituksia ei nykyään enää ole luettavissa, sillä blogitouhujeni siirtyessä WordPress-alustalle, jäi osa merkinnöistä siirtämättä uudenlaiseen systeemiin.
1.8.2006 erotin blogin Lammikosta muuttaen nimen Verilammikoksi ja tehden siitä itsenäisen sivuston. Lammikko toimittaa edelleen portfolioni virkaa.

Alkuun sanottakoon, etten ole koskaan oppinut kirjoittamaan viisasta ja hyvin jäsenneltyä tekstiä itsestäni.
Olen yksi ihminen maailman vajaasta 7 miljardista ihmisestä. Se ei ketään ehkä yllätä. Olen syntynyt Etelä-Suomessa Joutseno-nimisellä paikkakunnalla ja täällä elän edelleen. Tuloni maailmaan sijoittui vuoteen 1988, joten nyt ikää on 18 vuoden verran. Keväällä 2007 selvitin tieni ylioppilaaksi Joutsenon lukiosta.
Olen niitä ihmisiä, jotka tahtovat tehdä ja luoda. Luovuus on yksi ominaisista piirteistäni. Jo pikkupojasta asti olen keksinyt helposti tarinoita. Minulla on myös suuri halu saada tarinoita ulos päästäni ja sen teen kirjoittamalla sekä eritoten; tekemällä elokuvia. Näiden lisäksi puran luovuuttani, kuten näkyy, tekemällä ja ylläpitämällä Internet-sivuja.
Pidän itseäni taiteellisena ihmisenä. Tahdon tehdä taidetta monella tavalla. En tunne olevani kovin hyvä vielä millään saralla mutta tärkeintä on, kun itsellä on tehdessä hauskaa. Harrastuksissahan on myös tapana kehittyä. Halu opiskelemaan elokuva- ja tv-alaa on suuri, joten opiskelupaikka medianomi-linjalla Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa jo odottaakin.
Ei ole salaisuus, että vietän paljon aikaa tietokoneella. Liian paljon. Monta tuntia vierähtää siivillä lähes joka päivä. Vastapainoksi nörtteilylle harrastan liikuntaa, joinakin aikoina enemmän, joskus vähemmän. Nykyisin juoksen.
Kun kuvailen luonnettani, tulee mieleeni yleensä ensimmäisenä rauhallisuus. Olen erittäin rauhallinen heppu, pohdiskelevainen ja hiljainen. Kuvailisin itseäni myös ystävälliseksi ja positiiviseksi. En suutu helposti, suutun todella harvoin siten, että se ulospäin näkyisi.
Pohdiskelevan luonteeni vuoksi pidän itsekseni olemisesta ja ajattelemisesta; olen kova suunnittelemaan asioita mielessäni. Jo pienestä pitäen olen luonnostaan ja päivittäin kehitellyt mielessäni, kuten jo mainitsin, tarinoita. Mutta siihen liittyy lisäksi se, että pystyn käymään mielessä keksimääni tarinaa läpi samaan tapaan kuin katsoisin elokuvaa.
Pidän hienona asiana kirjoittaa ajatuksia ylös. Hienoa on myös tehdä sitä julkisesti Internetissä, jossa on mahdollista saada muilta ihmisiltä mielipiteitä ja palautetta.
Tilanteen tullen voit olla meikäläiseen yhteyksissä parilla tavalla.
Muista poistaa molemmista (ät) ja änkätä tilalle @.