Keskiviikkona 31. lokakuuta 2007 kategoriassa Elämä

Huomenna herään poikkeuksellisesti jo yhdeksältä. Avaan silmäni ja tajuan, etten tällä kertaa enempää unta tarvitsekaan huolimatta illan valvoskelusta. Nousen ylös ja mietin menisikö sitä tekemään aamupalaa vai istahtaisiko suoraan koneelle nörettämään. Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa. Jos rupean heti nörettämään, niin ehdin saattamaan erään nettiprojektin loppuun jo ennen puoltapäivää. Toisaalta aamu olisi mukava aloittaa leppoisasti keittiön pöydän ääressä lehteä lukien ja paahtoleipää mussuttaen.

Yhtäkkiä tajuan, että minulle ei ole pelkästään kaksi vaihtoehtoa. Minulla on kolmas. Päätän toteuttaa tämän idean ja joidenkin minuuttien kuluttua löydän itseni tietokoneen ääreltä aamupalaa syöden. Monitorilla on auki vierekkäin kaksi ikkunaa, kiitos laajakuvaisen monitorin, joista toisessa seisoo päivän uutiset ja toisessa WordPress:n hallintapaneeli. Haukkaan paahtoleivästä ja kuolen.

Leipä on nimittäin hyvin vanhaa ja kaiken lisäksi myrkytettyä. Seuraavassa hetkessä löydän itseni omista hautajaisistani. Olen kummitus ja seison valkoinen lakana ylläni jonossa. Kaikki jonottavat katsomaan ruumistani, ja kohta tulee oma vuoroni. Kuljen arkun viereen, mutta yllätyksekseni huomaan arkun olevan typötyhjä. Mietin pitkään, mistä hitosta on kysymys, kunnes tajuan. Enhän mitenkään voi olla arkussa, koska seison arkun vieressä. Seison vielä hetken arkun vieressä typerän näköinen lakana ylläni, kunnes viskaan sen päältäni pois. Muut ihmiset tuijottavat minua vihaisena, joten liukenen vähin äänin kappelista.

Ulkona on hieno sää. On marraskuun ensimmäinen päivä, ja yhtäkkiä tajuan, mitä se merkitsee. NaNoWriMo alkaa! Tänä vuonna on tarkoituksenani ollut onnistua kirjoittamaan 30 päivässä 50 000 sanan romaani, ja minä senkus tuhlaan aikaani kummituspuku päällä jossakin ihme kappelissa. Damn.

Eli täytyypä miettiä huomisen ohjelma vielä kertaalleen uusiksi.

5 kommenttia

  • Bitten

    Oi, tuo NaNoWriMo kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että oli pakko rekisteröityä sinne. Ja jo huomenna pitäisi alkaa kirjoittaminen..

    31.10.07 klo 06:41

  • Miika

    Niimpä, pääsee purkamaan luovuuttaan kerrankin ihan kyllästymiseen saakka. Tänään pitäisi sitten keksiä tarinalle aihe…

    31.10.07 klo 12:14

  • Riku

    Minäkin aion osallistua. Ei taida tulla mitään, mutta ei se mitään. Kunhan saisi edes jotakin aikaiseksi.

    Luovaa mieltä Miika, toivottavasti sujuu. :)

    31.10.07 klo 17:17

  • Antti

    Filmataan sit 2009 se novelli leffaksi :)

    31.10.07 klo 17:21

  • Miika

    Riku: Hyvä hyvä, kaikki vaan osallistumaan :) Luovan mielen lisäksi pitäis tänä vuonna yrittää päästä eroon itsekriittisyydestä ja perfektionistisesta luonteesta. Viime vuonna sain aikaiseksi 400 sanaa, että enköhän tänä vuonna ainakin sen ennätyksen riko.

    Antti: Mikäs siinä, jos sattuis loistava tarina syntymään. Epäilen syvästi :D

    31.10.07 klo 19:00

Jätä kommentti