Perjantaina 14. syyskuuta 2007 kategoriassa Elämä / Tv ja elokuva
Heräsin viime yönä siinä kolmen maissa. Tai en oikeastaan ollut nukkunut siihen mennessä kunnolla lainkaan, maannut vain epämääräisessä horrostilassa. Minulla on nimittäin sen sortin nuha päällä, että se tukkii vähintäänkin kaksi sierainta, kun käyn vaaka-asentoon. Kurkkukin on hyvinvointini tiellä olemalla kipeä, erityisesti juuri yöaikaan. Tätä on jatkunut oikeastaan koko viikon ja se alkaa jo vähän ketuttaa. Viime yöstä teki erityisen kuitenkin se, että kaiken päälle toinen silmäni alkoi jostain syystä tulehtua ja se tietysti johti armottomaan kyynelehtimiseen. Toinen silmä päätti olla seuraksi ja rupesi kyynelehtimään myös. Nousin ylös siinä kolmen jälkeen ja kävelin vessaan niistämään nenän. Tämän jälkeen katsoin itseäni peilistä ja…
Vau! En ole aikoihin nähnyt mitään niin inspiroivaa näkyä. Näytin niin karulta siinä tukka pörrössä ja molemmat silmät aivan punaisena. Jos kamera olisi ollut käsillä, olisin ehdottomasti ottanut itsestäni valokuvan.
Kuvaan loka-marraskuun aikana vampyyri-aiheisen lyhytelokuvan, ja tällä hetkellä käsikirjoitus on suunnitteluasteella. Nyt tiedän, miltä tarinani vampyyri näyttää.
Bitten
Miika on tullut takaisin!
Mikset hakenut kameraa?
14.09.07 klo 14:00
Miika
Ei ole ihmisen hyvä ilman blogia elää, ei ei.
Kamera oli vanhempieni huoneessa, enkä viitsinyt sinne lähteä hiippailemaan.
14.09.07 klo 14:24
Petri
Onko siitä lyhytelokuvasta hahmottumassa tyylilajiltaan ihan hirrrveää kauhua? Toivottavasti laitat sen sitten nettiin nähtäväksi. :-)
15.09.07 klo 17:32
Miika
Verta ja väkivaltaa, synkkää tunnelmaa, hautausmaita sekä draamaakin on luvassa. Meinaan yhdistää uutta ja vanhaa eli sekoittaa klassisen vanhan ajan vampyyritarinan piirteitä moderniin nykymaailmaan sijoittuvaan tarinaan.
Leffa tulee loppuvuodesta nettiin nähtäväksi toki. Tässä kuukauden sisällä saapuu nettijakeluun myös tämä Hassu Ääninen, jota edellisessä merkinnässä mainostettiin.
15.09.07 klo 18:29
Sun äitis
Tervetuloa takaisin!
Luin vaihteeksi myös info-tekstin: Onnea opiskelupaikasta!
19.09.07 klo 08:10
Miika
Kiitokset :)
19.09.07 klo 12:45