Keskiviikkona 8. marraskuuta 2006 kategoriassa Elämä / Web / Verilammikko
Hassua, synttäreihini on enää 24 yötä jäljellä, jos oikein laskin. Autokouluunkin menin lopulta tällä viikolla, ja huomenna pääsen jo ratin taakse. Oikeastaan ihan hyvä homma opetella ajamaan juuri nyt, kun kelit ovat mitä ovat. Oppiipahan heti tulemaan toimeen Suomen, murheellisten laulujen maan, kansallissäätilan raiskaamilla teillä.
Niin, se täysi-ikäisyys on ihan mukava homma. Kyllähän sitä väkisellä tuntee itsensä vähän isommaksi sitten ja saa siinä samalla niitä iän tuomia etuja. Ehkä sitten Verilammikkokaan ei ole enää niin teiniblogi. Vaikka eihän se ole nytkään, en ole edes ikinä ollut teini. Uskoisin. Niin tai näin, jostain systä minun on pakko aina linkata googlehakuun teiniblogi-sanan kohdalla. Johtunee siitä, että sen hakutulokset ovat niin veikeät. Tai lähinnä niukat, ihmeen harvinainen sana. Piti nyt sitten ihan tämän merkinnän otsikoksikin laittaa kyseinen sana, jotta saadaan se vahvasti googlen indeksiin (ja Funktio väistymään kärkisijalta).
Igolbiniet.
squar
Olinkin jo otsikon nähtyäni tulossa kommentoimaan, että turhaan yrität viedä kärkisijaani. Myönsit kuitenkin kaiken. :/
Noh, toivottavasti olet iloinen kun saat ne pari käyttäjää päivässä, jotka tulevat tuolla hakusanalla. :)
08.11.06 klo 23:09
Miika
Miksi en olisi? :D
09.11.06 klo 12:24