Keskiviikkona 4. lokakuuta 2006 kategoriassa Elämä / Verilammikko
Kirjoittaminen on loppujen lopuksi aika vaikeata hommaa. On keksittävä, mitä tahtoo sanoa. On keksittävä, miten tahtoo sanoa. Minä en koskaan keksi, mitä tahdon sanoa ja miten tahdon sanoa. Siksi blogissani ei ole ainuttakaan hyvää kirjoitusta; sellaista, josta ajattelisin, että loksahtipa sanat hyvin ja mallikkaasti paikoilleen. Elämä on kovaa ja kirjoittaminen on vielä kovempaa.
Keskiviikkoon asti kesti koeviikkoa tällä kertaa. Sen kuluessa olen saanut tyhjentävästi selvitettyä itselleni muutamia asioita. Olen tullut muun muassa siihen tulokseen, että useat ja monet kouluaineet eivät enää oikeastaan inspiroi minua lukemaan aiheen tiimoilta tehtyä kirjallisuutta. Mutta ei se mitään, eihän opiskelun tarvitsekaan kiinnostaa. Elämässä on niin paljon muutakin kiinnostavaa.
Haluaisin lähteä toiselle paikkakunnalle, opiskelemaan media-alaa. Ehkä johonkin sisäoppilaitokseen, jossa voisin koulutuksen ajan asua. Maiseman vaihdos, mielenkiintoinen tekeminen ja uudet ihmiset tekisivät hyvää. Jotakin uutta ja ihmeellistä minulle, kiitos.
Olen tyytyväinen siihen, että koulussa alkaa helppo jakso. Kaksi kaksituntista päivää viikossa tekevät hyvää. Muutkaan päivät eivät ole yhtään hassumpia. Ehkä alan taas juosta. Saatan alkaa myös kirjoittamaan blogiin, enemmän. Mietin joskus lähellä menneisyydessä, että bloggauspäivät olisivat loistava idea.
Hemmetti vieköön, äskeistä lausetta kirjoittaessa tein päätöksen, että kokeilen bloggauspäiviä. Valitsen kaksi päivää viikosta, joina kirjoitan aina blogiin jos suurta estettä ei ole. En päätä päiviä vielä, koska en jaksa. Päätän myöhemmin.
En tykkää tietokonepöydästäni sen vuoksi, että siinä on kaksi irroitettavaa osaa. Pöytä tässä edessäni koostuu metalliputkista ja sormieni ulottuvilla on kaksi putkenpäätä. Putkenpäissä on jostain syystä muoviset tupet tai miksi niitä kutsuisikaan. Kuitenkin, pienet muoviset esineet tukkimassa onttoja putkenpäitä. Ei siinä vielä mitään, ihan mukavilta ne näyttävät siinä putkenpäitä koristamassa, mutta kun minulla on pakkomielle repiä niitä koko ajan irti. En kykene pitämään sormiani erossa niistä, räplään koko ajan.
Tiesitkö muuten, että kun asetan muovitupen peukaloni päähän, peukaloni näyttää aivan poliisilta. Tai ehkä miliisiltä.
Jalkku
“Tiesitkö muuten, että kun asetan muovitupen peukaloni päähän, peukaloni näyttää aivan poliisilta. Tai ehkä miliisiltä.”
- Itseasiassa, en :)
04.10.06 klo 19:37
Bitten
Voi surku ja masennus ja murhe tätä uutta jaksoa. Kaikki täysiä, kahdeksan tunnin päiviä :’( Paitsi, että perjantaina on vain 7. Ja Jakso alkaa mukavasti cooperin testillä…
Bloggauspäivät kuulostaa hyvältä.
05.10.06 klo 06:37
Meitsi
Tuota… En aivan ymmärtänyt, miten otsikko liittyy kirjoitukseen.
05.10.06 klo 09:55
Miika
Jalkku: No, opitpahan uutta ;)
Bitten: Täh, siis neljänä päivänä kahdeksasta neljään?
Meitsi: Otsikolla ei ole mitään tekemistä tämän kirjoituksen kanssa.
05.10.06 klo 11:18
Frozenball
Minullakin on hieman sama ongelma. En koskaan keksi mistä kirjoittaisin.
05.10.06 klo 18:21
Sun äitis
Miliisinlakkinen peukalo on niin hassu mielikuva, että taidankin tästä vähitellen vetäytyä hymysyisena nukkumaan!
05.10.06 klo 23:30