Keskiviikkona 20. syyskuuta 2006 kategoriassa Elämä

Kumpi on todellisempaa: uni vai hereillä oleminen? Mitäpä jos uni onkin totta? Voisiko asian laita olla sittenkin niin, että uni on todellista ja hereillä oleminen vain aivojen lepoa ja silkkaa mielikuvitusta. Tätä on syytä miettiä ja pohtia tarkemmin.

Liikkeelle voisi lähteä siitä, mistä nykyisenlainen käsitys johtuu. Nyt käsitämme hereillä ollessamme tapahtuvat asiat todeksi ja unen tapahtumat mielikuvitukseksi. Tämä käsitys johtuu ehkä siitä, että hereillä ollessamme asiat tapahtuvat loogisemmin; fysiikan ja kemian lait pätevät, kaikki tapahtuu tietyn kaavan mukaan. Hereillä ollessamme kahvi ei muutu yhtäkkiä teeksi. Unessa sen sijaan voi käydä mitä vain milloin vain. Unessa meininki on melko rauhatonta ja on vaikea ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ihminen pitää yleensä arvossa rauhaa ja asioiden järjestelmällisyyttä. Ihminen haluaa tietää saavansa kahvia, jos sellaista kahvilassa tilaa. Haluamme asioiden olevan mahdollisimman loogisia, ymmärrettäviä. Sen takia emme halua uskoa unen olevan muuta kuin mielikuvitusta.

Unihan on ihmiselle tärkeää siksi, että saamme sen aikana ajatuksemme järjestykseen ja akut latinkiin. Ilman unta tulisimme melko hulluiksi ihan jo sen vuoksi, että aivomme eivät pääsisi kyllin rentoutuneeseen tilaan. Rentoutuneena aivot voivat järjestellä tietovarastoja. Aivoja voisi verrata kirjoituspöytään: ajan kuluessa se täyttyy turhasta roinasta. Jos emme koskaan siivoa pöytää, se menee aivan hallitsemattomaan kuntoon. Ajatellaanpa niin, että uni onkin totta. Todellisuus on siis aivan järjetöntä ja epäloogista, eikä millään ole mitään merkitystä. Sen vuoksi meidän on silloin tällöin levättävä ja saatava edes omat ajatukset loogiseen järjestykseen. Eli ihmisen on kerran vuorokaudessa paettava mielikuvitusmaailmaan, jossa kaikki on kohdallaan ja järjellä ymmärrettävissä. On paettava, jotta jaksaisi elää todellisuutta.

Kun aamuisin heräämme, olemme yleensä väsyneitä. Sehän voi johtua pelkästään siitä, että olemme juuri paenneet sekavasta todellisuudesta, ja olemme uupuneita. Hetken elettyämme loogisessa mielikuvitusmaailmassa alamme virkistyä; kaikki on niin helppoa ja järjestelmällistä. Koko päivän vietämme tässä aivojen luomassa täydellisessä mielikuvitusmaailmassa akkuja lataillen, ja illalla taas jaksamme hyvin levänneinä palata sekavaan todellisuuteen.

Mutta niinhän se on, että uskomme asioiden olevan toisinpäin. Yksinkertaisesti haluamme uskoa niin, vaikkei sille olisikaan perusteita.

Unet ovat outoja, sekavia ja epäloogisia. Miksi todellisuus ei voisi olla sellainen? Miksi kukaan ei koskaan kyseenalaista nykyistä käsitystä? Pystyykö kukaan vedenpitävästi todistamaan, että uni on unta ja hereillä olo hereillä olemista?

Mitäpä kukaan tietää mistään mitään.

4 kommenttia

  • Vinski

    Moi. Olen ehkä itsekin hankkimassa tuon GY50 kinroad mopon. Voitko kertoa siitä vähän ja kannattaako minun hankkia semmonen, katsos kun en ole ennen ajellut mopolla.. Mopo pitäs kuitenkin hankkia, koska täytän tammikuussa 15. Ja skootteria en halua, GY50 vaikuttaisi hyvältä vaihtoehdolta.

    24.09.06 klo 20:53

  • samppa

    olethan vinski lukenut jo sivun kinroad.lammikko.net Sieltä juttuja lukemalla saa kokonaiskuvan moposta melko helposti.

    25.09.06 klo 17:11

  • Miika

    Niin, tuolta tosiaan sitä infoa löytyy, mutta kerronpa tässäkin hieman tuoreita mielipiteitä:

    Mopohan on halpismopo, joten ei kannata odottaa siltä liikoja. Vikoja riittää kyllä, mistään maailman varmimmasta ajokista ei ole kyse. Ensimmäiseksi mopoksi en suosittele tätä. Jos käytettävissä on tonni, kannattaa sijoittaa se käytettyyn mopoon, esim. Suzuki S1 tai jos suinkin on mahdollista, kannattaa sijoittaa 500 euroa lisää ja hankkia laadukas uusenduro.

    Minulle Gy50 sopii, koska mopoikää on alle vuosi jäljellä ja matkat joita ajan ovat tasaisia asfalttiajoja kouluun ja kauppaan. Metässä rällääminen ei enää kiinnosta :D Ja sellainen ei totisesti Kinroadille sovi. Takuuta vekottimella on vuosi ja se on se aika, jonka mopo just ja just kestää ilmaisien takuuhuoltojen voimin.

    Jos siis vaadit mopolta kestävyyttä ja haluat ajella sillä enemmän kuin yhden vuoden, älä osta tätä. Älä, älä, älä :-)

    25.09.06 klo 20:53

  • pena

    surkee mopo

    08.01.07 klo 17:16

Jätä kommentti