Sunnuntaina 18. kesäkuuta 2006 kategoriassa Elämä

Ulkona näyttää tällä hetkellä pilvisemmältä kuin aikoihin. Se on lohdullista se. Voisi vaikka harkita lähtöä urheilemaan.

Minua on jo pitkään sapettanut digikameran puute. Onhan tuolla pöydällä pari Aiptekin vempainta, mutta ei niillä mitään tee. Lähikuvia ei voi ottaa 50 senttiä lähempää ja muutenkin saa olla taituri jos tahtoo onnistuneita kuvia. Kaiken lisäksi salamavalo on syvältä, hämärässä otettuja kuvia ei viitsi selvinpäin katsella. Syy siihen, miksi aikoinaan Aiptekin kameroita hankin, olivat hintaluokassaan parhaimmistoa olevat videokuvausominaisuudet.

Toinen vaivaava asia on minidisc-soitin, jonka hetki sitten ostin. Soitin on mitä loistavin, mutta en löydä siihen levyjä. Vanhanaikaisia malleja on kyllä hyllyt täynnä, mutta uudenaikaisia himd-levyjä ei löydy kirveelläkään. Parista verkkokaupasta olen bongannut niitä, mutta molemmissa postimaksut olivat niin ihmeellisen suuret että jätin väliin. Jospa Helsingin suuresta maailmasta, jossa parin viikon päästä olen, löytyisi näitäkin levyjä.

Tänään olen suunnitellut lähteväni, palatakseni urheiluteemaan, rullaluistelemaan jonnekin pidemmälle. Rullaluistelu on leppoisin urheiluharrastus, minkä tiedän. Kesäpäivänä tienreunaa pitkin kiitäessä, ajatellen asioita, saaden hyvänolon tunteen lenkin jälkeen. Viisas tapa kuluttaa aikaa.

Kun lähden pian viikoksi mökille, jossa ei ole asfalttiteitä riittävän lähellä, aloitan juoksulenkit. Tuntuu mukavalta ajatukselta juosta ensin itsensä hikeen ja sen jälkeen syöksyä suoraan saunaan ja sieltä jokeen. Jos merivesi on vetäytynyt etäämmäksi jättäen hiekkasärkkiä paljaaksi, voisi myös sinne mennä pulikoimaan. En ole vielä heittänyt talviturkkia lainkaan, joten on syytäkin suunnitella uimaan menemistä.

En ole lukutoukka, mutta viimeaikoina kirjat ovat alkaneet pyöriä mielessäni. Olen jo pitkään ajatellut mennä lainaamaan kirjastosta tukun kirjoja. Olisihan minulla jemmassa jo Harry Potter ja Feeniksin kilta, mutta vaihteen vuoksi haluan lukea jotain ihan muuta. Pariin vuoteen en muista lukeneeni mitään muuta kuin HP:tä. Koulusta on tosin annettu silloin tällöin jokin klassikko luettavaksi, mutta eihän niistä muutamaa sivua enempää ole tullut luettua. Ensi viikolla menen siis kirjastoon lainaamaan jotain ja nähtäväksi jää, muutunko lukutoukaksi. Laina-ajan ylityksestä tulleita sakkoja taitaa harmillisesti olla rästissä juuri kymmenen euron ylittävä summa, en voi lainata mitään ennen kuin maksan.

5 kommenttia

  • hejoko

    Jos HP:t uppoaa Sinuun, kannattaa kokeilla Salvatoren sarjaa. Alkaa kirjalla Kotimaa. Löytyy fantasian seasta.
    P.S.Älä juokse liikaa helteellä!

    18.06.06 klo 18:41

  • Niina

    Haluutko lainata multa Enkelit ja demonit?

    18.06.06 klo 21:00

  • Miika

    hejoko: Kiitos vinkistä, menee ehkäpä lainaukseen.

    Niina: Juu, tuopas se mulle!

    18.06.06 klo 21:39

  • Antti

    Verkkokauppa.comista (toimiikohan tässä linkit?) gigan himd-levyt irtoaa hintaa 7.90€. Posti maksu on kai 3.50€.

    19.06.06 klo 17:16

  • Miika

    Antti: Wou, hyvä juttu. Joskus aiemmin niitä ei vielä Verkkokaupasta löytynyt.

    19.06.06 klo 17:22

Jätä kommentti