Tiistaina 6. kesäkuuta 2006 kategoriassa Elämä / Tv ja elokuva

Maanantaileffa eli Jurassic Park päättyi äsken. Se ei enää tunnu yhtä mahtavalta elokuvalta kuin silloin pikkupoikana. Nyt jäi vain sellainen fiilis, että “tässäkö se nyt oli”. Muistin tosin lähes koko elokuvan ulkoa, joka saattoi osaltaan viedä tunnelmaa.

Kesäloma on elokuvien aikaa. Monet tv:stä pamahtavat elokuvat tulee katsottua ja lisäksi vuokra- ja lainafilmejä innostaa hankkia. Kummisetä-boxi on tuorein lainaukseni. Se tarttui kirjastosta käteen hetken harkinnan jälkeen. Päätin, että nyt on tullut aika katsoa kyseiset klassikot. Kummisedät ovat itseltäni jääneet väliin, sillä mafiaelokuvat eivät ole koskaan kiinnostaneet. Siitä huolimatta Kummisetää hehkutetaan joka tuutista ja IMDb:kin rankkaa sen parhaimmaksi leffaksi päällä maan, joten minulle ei jää vaihtoehtoja. Tuleepahan katsottua sitten kerralla koko trilogia, kun boxi ne kaikki sisällään pitää.

Kirjastoreissun yhteydessä vierailin myös koulussa. Tai itseasiassa toisinpäin. Joka tapauksessa, kävin koululla palauttamassa yo-kirjoituksiin osallistumislomakkeen. Löin lukkoon sen, että kirjoitan syksyllä äidinkielen ja englannin sekä keväällä psykologian, matikan, saksan ja ruotsin. Ruotsikin ilmestyi muiden ihmisten suosituksesta listalle, vaikka tähän asti en ollut sitä suunnitellut kirjoittavani. Keväällä koittaa täten ankara lukeminen, ruotsi kun ei ole omaa alaani.

Huomenna lähden ihmisten ilmoille eli englannin abikurssille. Toivottavasti siellä on hauskaa. Nyt lopetan kuitenkin opiskelusta puhumisen, on loma. Puhuin siis elokuvista.

It on Stephen Kingin romaaniin perustuva jännityselokuva. Tiesin elokuvan olevan kohtuuhyvä, mutta se osoittautuikin loistavaksi. It on erinomainen esimerkki elokuvasta, jossa henkilöhahmot ovat todella onnistuneita. Pelkäsin ennen pellejä, mutta elokuvassa klovnin muodon ottanut paholainen ei kuitenkaan säväyttänyt. Olen kai alkanut jo turtua kauhuelokuviin, sillä mikään elokuva ei ole pitkään aikaan pelästyttänyt minua liiemmin. The Ring oli poikkeus, sitä katsoessani jännitin niin, että lihakset ja vatsa olivat lopputekstien alkaessa kipeät.

Kirjoittaessani näitä tämänkertaisen merkinnän viimeisiä rivejä, taustallani soi Las Ketchupin euroviisubiisi Bloody Mary. Sen vain haluan mainita, että kyseinen biisi saa sisälläni aikaiseksi raivoefektin. Bloody Mary -biisi ärsyttää minua. En tiedä miksi. Aina välillä jokin pieni asia ärsyttää minua. Näinä päivinä se on Bloody Mary. Ärsytys on niin suuri, että tahdon kuunnella biisiä koko ajan. Hieman sama juttu oli taannoin erään tv:stä tulevan keskusteluohjelman kanssa. Katsoin sitä yhden jakson ja liioitellusti sanottuna kiehuin raivosta. Oli niin tylsä ja ankea jakso. Seuraavana päivänä satuin tv:n eteen juuri samaisen jakson uusinnan aikana. Kiusasin itseäni ja katsoin koko helahoidon uudestaan.

6 kommenttia

  • jukkis

    Tulipa tuosta mieleeni, että kun olin vuokraamassa leffaa itselleni niin kysyin sitten myyjältä, että milloin se sitten pitäisi palauttaa. maksun saatuaan myyjä vastasi, että ei tarvitse palauttaa olleenkaan. Ostit sen juuri omaksesi. Mikäpäs siinä. Kyllä se mulle kelpaa.
    ps. Lammikko on aika hirveän näköistä kännykällä, mutta minkäs teet kun mäkillä ei nettiä. Tumman violetilla pohjalla mustaa tekstiä ja luin vielä koko merkinnän.

    06.06.06 klo 17:56

  • Miika

    Sehän mahtoi olla lukuelämys. Kävin äskettäin määrittelemässä sivun sisältö-osuuden taustavärin valkoiseksi, joten nyt pitäisi näyttää lukukelpoiselta myös ilman kuvatiedostojen näkymistä.

    Jos tulet jatkossakin surffanneeksi kännykällä, ilmoittele näkyykö sivu paremmin.

    06.06.06 klo 22:51

  • Nikke

    Ei se The Ring niin pelottava sentään ollut ;)

    Uusi domain on muuten nyt toiminnassa, voisitko päivittää linkin pikinmiten :) Kiitos.

    07.06.06 klo 13:28

  • Miika

    Nikke: Oli se, The Ring on juuri sen tyylistä kauhua, joka tehoaa minuun. Katsoin rinkulan elokuvateatterissa, joten se tietty lisäsi jännistystä.

    (Link updated)

    07.06.06 klo 14:34

  • Meitsi

    Kummisedät on hyviä elokuvia, varsinkin I ja II. Kakkonen saattaa olla se paras. Kolmonenkin on ihan mielenkiintoinen. En yhtään ihmettele, että ovat huippusijoilla Imdb:ssä. Mafia-elokuvissa on kiinnostavaa se, että toisaalta Mafia-ihmiset elää ihan tavallista perhe-elämää, mutta toisaalta on tosi kylmäverisiä. Ehdottomasti näkemisen arvoisia, varmaankin tykkäät.

    07.06.06 klo 21:30

  • jukkis

    Jees. Nyt näyttää hyvältä.

    08.06.06 klo 11:12

Jätä kommentti