Keskiviikkona 10. toukokuuta 2006 kategoriassa Elämä

Harvoin sitä on tullut jännitettyä niin paljon kuin tällä hetkellä käynnissä olevalla äidinkielen puheviestintäkurssilla. Joka viikolle on aina tiedossa jonkinlaisia puheharjoituksia ja vaikkei ne etukäteen kummoisilta tunnukaan, alkaa tositilanteessa aina jännittää.

Tänään oli vuorossa työhaastattelu. Kaksi oppilasta oltiin valittu laatimaan kysymyksiä ja suorittamaan haastattelu, loput oppilaista olivat työnhakijoita. Tilanne muistutti myös sikäli aitoa, että jokainen oli ennen haastattelua tehnyt paperille työhakemuksen.

Luokkamme on pieni, joten haastateltavia oli vain viisi. Epäonnekseni arvonta määräsi minut viimeiseksi piinapenkkiin joutujaksi. Kaikki odottelimme käytävässä ja menimme vuorollamme luokkaan haastateltavaksi. Jokainen jäi sitä mukaan luokkaan istumaan ja katsomaan muiden haastatteluja, joten minun vuoroni koittaessa kaikki olivat kuuntelemassa vastauksiani. Nice.

Haastattelu meni omituisen usvan peitossa, mutta saadun palautteen perusteella ihan hyvin. Ei minua kuitenkaan kelpuutettu kännykkäliikkeen myyjäksi, paikka meni kaverille (leikisti).

2 kommenttia

  • hejoko

    Hyvä, jos tuotakin pääsee etukäteen harjoittelemaan. Ei sitten oikeassa tilanteessa ole niin “usvassa”. Vielä enemmän hermittaa, kun oiseasti jää kakkoseksi. Sanovat:”Olet kyllä hyvä. Jos ottaisimme kaksi…mutta kun…”. Ja vuokra odottaa maksajaansa.

    10.05.06 klo 20:19

  • Miika K

    Joo, tosissaan olisi hyvä harjotella tollasta. Itellänikin tuppaa meneen sormi suuhun aina vastaavanlaisisas tilateissa.. Se jos mikä on ikävää. :)

    10.05.06 klo 22:06

Jätä kommentti